— Terveisiä piispanturusta! sanoi Henrik vanhus.
Mustatukka isä Mathias nousi ja kiitti. Ääni narahti kuivuuttaan, mutta sen pohjasävynä kuului lämmin helähdys. Ohutluinen oli käsi, jolla hän kätteli, ja kuivahkot olivat tummaveriset kasvot, joista terävät kirjatoukan silmät ilostuneina ja toivon kirkastamina suuntautuivat kirjakääröön, jota Henrik vanhus kantoi kädessään.
— Niin, tässä on käärö, minkä Mikael maisteri lähetti, mutta ei se pyhä kirja kuulunut valmistuvan vielä vuosikauteen, riensi Henrik vanhus selittämään.
Värähti pettymyksestä musta leukaparta, joka kehysti isä Mathiaan terävän leuan. Ohi mennen kysäisi hän, mitä markkinoille muuta kuului, mutta riensi vastauksesta välittämättä munkkien entiseen makuukammioon sanomaan, että tuotaisiin olutta. Kerttu rouva tuli heti hänen jälestään tuoden kaksi vaahtoavaa katajahaarikkaa, mutta hänellä oli kiire takaisin, ennenkun nuorin poikanen ehti jälestä isää häiritsemään.
Vasta kun oli kulautettu papinmuorin mainiota kotiolutta ja pyyhitty parrat, alkoi isä Mathias kysellä tarkemmin Turun uutisia ja varsinkin mitä Mikael maisterille kuului. Henrik vanhus kertoi kaiken juurta jaksaen, kertoi kuninkaan lähetistäkin ja miten hän oli teinejä vaatinut, ja ylisteli Mikael maisterin miehekästä vastarintaa.
Isä Mathias kuunteli sitä äänetönnä päätään nyökytellen. Mutta sitten otti hän pöydältä Agricolan "Rucouskirian", avasi sen ja virkkoi:
— Niin, niin, sinne kuninkaan kaupunkiin meiltä viedään hengenvoimat ja aineelliset varat. Monta kertaa olen täällä itsekseni mietiskellyt näitä Mikael maisterin sattuvia sanoja, jotka tässä ovat luettavana:
Muinen suotiin papinraha, vaikka meno oli paha, viettelys ja valhe julki, joka taivaan kiinni sulki. Oppi meillä nyt on hyvä, kallis niinkuin nisunjyvä; Herran sanaa, sielun ruokaa monet köyhät henget huokaa; vaan ken antaa rikkautensa, ryysyt saa hän palkaksensa, hyvyyttä ei saa hän muuta, pilkkaa vain ja pahaa suuta.
Isä Mathias istui kotvan mietteissään tähystellen kirjanlehteen. Sitten virkkoi hän ikäänkuin itsekseen:
— Ei ole ihme, jos väliin suuttuu suunnankin mies ja katkeroituu uurastaessaan. Ja kehen tämä katkeruus etupäässä kohdistuu, siihen viittaavat varoittavat sanat niille, jotka