Tyttö täytti pikarin uudestaan, ja hän joi sen uudestaan pohjaan. Tyttö täytti sen monta kertaa ja he tyhjensivät sen vuoronperään. Ja lopulta tunsi Pietari olevansa pelkkää tulta ja liekkiä.

Ja yhtäkkiä tunsi Pietari jotakin hehkuvaa sylissään ja kaulansa ympärillä ja palavan suutelon huulillaan.

Ja sitten peittyi kaikki pimeään.

* * * * *

Pietari ei tiennyt miten pitkä aika oli kulunut. Hän ei ollut nukkunut silmäntäyttäkään, mutta ei siltä ollut valveillakaan. Kun hän raotti silmiään, näki hän vain pimeää ja pimeässä ikäänkuin väräjäviä tulisirkosia. Hän kuuli hengityksen viereltään ja silloin tällöin hiljaisen liikahduksen, mutta ei välittänyt ajatella mitään, ei liikahduttaa jäsentäkään.

Siinä unen lumeissa maatessaan kuuli hän jonkun vetävän auki kangasverhon teltan ovelta ja tulevan hiljaa sisään, pysähtyvän ja jälleen hiipivän. Ja ne hiipivät askelet lähestyivät häntä. Hän tunsi kohta käsin tunnusteltavan vaatteitaan ja kukkaroa, joka oli hänen vyöllään.

Mutta silloin kuuli hän Mirjan jotakin kysyvän ja miesäänen kuiskaten vastaavan. Kuiskaten keskustelivat he tuokion, mutta sitten Mirja nousi hyvin vihaisena ja he riitelivät rajusti keskenään. Lopulta mies kuului taipuvan Mirjan tahtoon ja loittoni.

Pietari aavisti sekavissa ajatuksissaan, että jompikumpi mustalaisista oli aikonut ottaa hänen kukkaronsa. Siinä tosin ei ollut mitään, mutta häntä ilahutti, ettei kukaan vieras päässyt sitä tietämään. Toisekseen tuntui hänestä niin hyvältä se, ettei Mirja sallinut hänelle tehdä mitään pahaa, eikä itse koskenut hänen kukkaroaan, vaikkei tiennytkään sitä tyhjäksi. Entisen huumauksen sijaan hän tunsi hellää luottamusta Mirjaa kohtaan, ja se rauhoitti niin hänen mielensä, että hän vaipui sikeään uneen.

Yhtäkkiä heräsi hän vimmattuun kavionkopinaan ja hälisevään puheluun. Vaikka olikin melkein pilkkosen pimeä, saattoi hän eroittaa, että molemmat miehet purkivat kiireimmiten telttaa kasaan. Molemmat naisetkin heräsivät hälinään ja alkoivat kasata ryysyjä ja rihkamaa vankkureille. Ykskaks oli kaikki kunnossa ja mustalaismatkue kapusi kuormalle.

Vankkurit olivat lähtemäisillään liikkeelle, kun Mirja alkoi innokkaasti torata toisten kanssa. Sitä kesti kotvan, mutta vihdoin Pietarikin kutsuttiin vankkureille ja käskettiin hänen opastaa suorinta tietä Raumaa kohden. Ja iloinen oli Pietari saadessaan kavuta Mirjan rinnalle, vaikka häntä ihmetyttikin tällainen äkkilähtö yön pimeydessä.