— Sitä minä, virkkoi hän totisesti, tulin sanomaan, ettei tästä kylästä taideta antaa hevosta, jollei herrasväki näytä papereitaan.
— Mitä? Papereita? Milloin talonpoika on pantu herrojen paperien tarkastajaksi? Osaatko edes lukea?
— Eiköhän tuota osattane, mikä papereita liekin. Ja voutikin asuu muuten tien varressa Pöytyän kirkolla.
— Voutiko? Lahjakontti! Silloinpa sopii pistäytyä kysymässä, paljoko hän on sinulta saanut, kun tohdit niskoitella. Varo, hänestä ei sinulla ole apua, lähteä saa itsekin kaakinpuuhun.
Isäntä kynsi nolona korvallistaan.
— Mars hevosia noutamaan! huusi mustalainen ja heilautti uhkaavasti piiskaansa.
Isäntä käännähti äänetönnä ja meni.
Kohta tulikin mies kahden hevosen keralla. Äänetönnä ja synkkänä valjasti hän hevoset vankkurien eteen. Mustalainen oli saanut hevosensa nyljetyksi ja oltiin valmiit lähtemään.
Mustalainen käytti itse ruoskaansa. Kyytimiehen murina ei auttanut, ruoska läiski vaan, ja huimaa vauhtia mentiin. Pian alkoivat hevoset hikoilla. Kyytimies kävi yhä synkemmäksi ja umpikuljuisemmaksi mitä kauemmin hurjaa menoa jatkui.
Pöytyän kirkolla hän yhtäkkiä pyöräytti pois valtatieltä.