Kaupunkia lähetessä tyttö kuitenkin jäi syrjemmälle hänen ajatuksissaan. Hänen mieleensä kiehkesi ilmielävänä Pakilan tupa arkiaskareissaan hyörivine asukkaineen. Miten hän selittäisi asiansa Henrik vanhukselle, ja mitä oli ukko sanova? Kenties ei ottaisikaan häntä enää palvelukseensa, kenties häntä rangaistaisiin karkaamisestaan? — Ja Marketta! Olihan se nähnyt, mihin, kenen luo hän jäi… Mitä Marketta mahtoi ajatellakaan? Pietari tunsi halua vajota maan alle, kun ajatteli hänen suuria totisia silmiään. Tuli vielä niin ajattelemattomasti hypätyksi pois vankkureista… paras olisi ollut iäksi jäädä mustalaisten matkaan.

Pietari paran askeleet kävivät yhä hitaammiksi ja raskaammiksi. Kaupunkia lähetessä tuli häntä vastaan kyytimies ratsastaen toisella hevosella ja taluttaen toista jälestään. Ja Hoikkalan talon kohdalla, joka oli tien varressa kaupungista vähän erillään, näki hän mustalaismatkueen tien toisella puolen. Miehet pystyttivät parhaallaan telttaa, talosta näkyi jo juosseen heidän luoksensa pari tyttöä, joille mustalaisakka povasi.

Pietari lähti astumaan tuimaa vauhtia ja aikoi heidät sivuuttaa vilkaisematta päinperin. Mutta juuri ohi päästessään kuuli hän teltalta nuhtelevan ja lämpimästi värähtävän äänen:

— Pieta'!

Silloin täytyi Pietarin vilaista sinne. Tyttö seisoi pukeutuneena tanssipukuunsa ja helyihinsä ja loi häneen pitkän katseen, joka näytti yhtä kiehtovalta ja kutsuvalta kuin Turussakin. Mutta samassa kääntyivät molemmat miehetkin työstään häneen, heristivät nyrkkiään ja uhkaavasti murisivat jotakin.

Pietari kiirehti jälleen askeleitaan.

Pitkälle Kuninkaankadulle jouduttuaan kohtasi hän tuttuja, jotka katselivat häntä niin oudoksuen ja pysähtyivät tahtoen ruveta utelemaan. Mutta hän tuskin tervehti heitä, painoi vain päänsä kumarruksiin hartiainsa väliin ja kulki kulkuaan.

Pamppailevin sydämin hän vihdoin astui Pakilan tupaan. Siellä oli ainoastaan Martta muori ja Marketta. Edellinen istui kehräten värttinällä ja Marketta kutoi pitsiä. Marketta vilkaisi oveen sen auetessa, mutta istui sitten selin jäätävän kylmänä eikä ollut tulijasta tietävinään. Martta muori kehräsi hyvän kotvan äänetönnä hänkin, sitten rykäisi hiljaa ja virkkoi:

— Tulipas sieltä viimeinenkin markkinamies.

Tuokion äänettömyyden jälkeen lisäsi hän: