— Luultiin jo jääneen sille tielleen.
Taasen kotvan äänettömyys, ja sitten muori kysyi:
— Taitaa olla nälkä?
— Eipä tuo…
— Niin, eihän tuota ole enää pitkältä iltaiseenkaan, tuumi muori.
Sitten tekivät äiti ja tytär äänettöminä töitään niin pitkän ajan, että
Pietarista tuntui aivan tukalalta.
Ukko on Tukholmassa, virkkoi sitten muori jälleen. Olemme koko päivän odotelleet hänen paluutaan.
Pietari nousi ja pujahti ulos, ikäänkuin olisi odottanutkin vain jotakin tällaista selitystä. Portista poikkesi hän vasempaan ja meni Pakilan katupuotiin.
Siellä hyöri nuori Henrik muutamain ostajain kanssa. Pietari odotti että se neuvoisi hänet jotakin tekemään. Mutta ei neuvonut, vilkaisi vain tuon tuostaankin uteliaasti ylävähköllä tavallaan. Mutta Pietari oli tuntevinaan siinä katseessa niin ystävällistä myötätuntoa kuin se olisi tahtonut sanoa:
… Hyvin ymmärrän sinut, hyvin ymmärrän…