Lähtiessään kotia kohden viittasi hän Pietarin rinnalleen.
— No, millä puolustaudut? kysyi hän.
Siinä se oli tunnonkysymys. Pietari kulki pää hartiain välissä, kolkoin mielin kuin kaakinpuuhun. Kulki niin hyvän matkaa ja virkkoi sitten kumeasti:
— Humalaan juottivat.
Henrik vanhus vuorostaan kulki kotvan äänetönnä. Vasta Pakilaa lähetessä virkkoi hän vakavasti:
— Pidä varasi, sellaisesta tavallisesti koituvat seuraukset itsestään.
Nyt saat huomisaamuna lähteä Keminsuulle.
Kohta lisäsi hän:
— Tytöt saavat tulla mukaan. Marketta on ollut siellä niin usein milloin äitinsä, milloin minun kanssani, että on tottunut kaupantekoon. Mutta muuten vastaat retkestä sinä. Hilappa saa myös lähteä oppimaan. Minä taidan tästä vielä lähteä Sonkin Simon kanssa Danzigiin. Ei tosin ole paljon vietävää, mutta on suoloja noudettava talveksi.
Samassa kääntyivät he portista pihaan.
Iltaista syödessään Pietarista näytti, että Marketta ynseästi vältti hänen katsettaan, ja hänestä tuntui aivan tukalalta olla tuvassa. Kiireesti haukattuaan pyörähti hän sentähden ulkosalle.