Ei ollut yörauhan häiriö mennyt hukkaan!
Pietari pistettiin mustalaisten mukana putkaan, ja ovi romahti salpaan.
Silloin valtasi hänet mitä hurjin vimma. Hän alkoi ryskyttää ovea ja huutaa täyttä kurkkua:
— Avatkaa, päästäkää minut pois! Minä en ole varas! Minun täytyy aamulla varhain lähteä merille, enkä tahdo olla täällä rosvojen kanssa. En tahdo! Avatkaa! Päästäkää!
Hän olisi huutanut äänensä sorruksiin, mutta takaapäin alkoi sataa niin navakoita nyrkiniskuja hänen takaraivoonsa, ohimoihinsa, niskaansa ja selkäänsä, ettei hän joutanut muuta ajattelemaan. Hän nousi vastarintaan, mutta eivät hänen kaksi nyrkkiään mihinkään riittäneet. Neljästä nyrkistä satoi pimeässä niin tuhkatiheään iskuja hänen kasvoihinsa, niskaansa ja kaikkialle, ettei hänen auttanut muuta kuin antautua armoille. Hän painautui äänetönnä nurkkaan.
Kotvan siellä kyyrötettyään kuuli hän raatihuoneen edustalta surunsävyisen joikunan:
Tiimalasi yhtä jo näyttää.
Hyvän kylän Jumala suojelkoon,
tulelta ja vaaroista varjelkoon!
Tiimalasi yhtä jo näyttää.
— Avatkaa! alkoi hän jälleen huutaa kohti kurkkua.
Mutta toverit ryntäsivät hänen kimppuunsa nyrkkeineen.
— Annatkos meidän nukkua rauhassa!