Nyt Matz vouti suuttui tosiaankin.
-— Joutavia! huudahti hän. On arvotonta eksyttää kuulustelu pois asiasta ja neuvoa syyllistä verukkeilla puolustautumaan.
Raati piti neuvottelun. Sitovain todistusten puutteessa, mutta kuitenkin epäilyttäväin asianhaarojen vallitessa oli turvauduttava valamiehiin. Raati nimitti kaksitoista miestä ja piti väliajan, jollaikaa kylänlapsi kävi kutsumassa ne valamiehet, jotka eivät olleet juttua kuulemassa.
Valamiehet tekivät valansa ja antoivat neuvoteltuaan lausuntonsa. Kun sitten Pietari Kovapää kutsuttiin tyrmästä kuulemaan tuomiotaan, lausui Henrik Pakila juhlallisesti:
— Olet vapaa!
Pietari seisoi tyynenä, niinkuin ei olisi ikinä muuta odottanutkaan. Mutta sitten heitti hän Matz voutiin vihaisen katseen. Tämä oli hänet eilen panettanut uudestaan tyrmään rosvojen käsiin ja tänäänkin koettanut tehdä hänet syypääksi varkauteen. Sitä ei hän ollut pian unhottava.
Mutta Pietari ei oikein tiennyt, kuumensiko hänen sappeaan vai jäähdytti se, kun hän hiukkasta myöhemmin näki Matz voudin nousevan kääseihin ja Mirjan hänen rinnallaan. He ajoivat pois ja ällistyneenä jäi Pietari raatihuoneen eteen katsomaan heidän jälkeensä.
Samana iltana ripusti Tihru-Sipi molemmat mustalaiset hirteen torin alapäähän. Naisväelle ei laki ja oikeus sitä kunniaa suonut, vaan mustalaisakka haudattiin elävänä nummeen Karinlahden rannalle.
Kuinka hän potki ja puri ja kynsi ja rähisi ja kirosi koko maailmaa, kun häntä raahattiin hautauspaikalle! Kuinka hän parkui kauhusta, kuinka itki ja rukoili alkaessaan yhä syvemmälle peittyä syyssateiden liottamaan maahan! Mutta märkää maata lapioitiin yhä enemmän hänen ympärilleen, ja hänet valtasi kamala raivo. Kostoa, kirousta ja kostoa hän viimeksi huusi, kunnes märkä maa tukki hänen suunsa.
Se oli kohtalo niiden mustalaisten, jotka ensimäisinä Suomeen tulivat. Muutamia vuosia myöhemmin saapui heitä useampiakin, mutta Juhani herttua panetti heidät kiinni ja lähetti maasta pois "heidän sopimattoman käytöksensä tähden".