VII.
LAPIN AARTEET.
Seuraavana päivänä, vaikka olikin sunnuntai, piti Pietari Kovapään aamulla anivarahin lähteä Pakilan tytärten kanssa purjehtimaan Keminsuuta kohden. Mutta ilmestyi vieläkin este, joka viivytti hänen lähtöään.
Isä Mathias oli näet hänkin saanut tiedon Pietarin retkistä Mirjan kanssa. Hän katsoi pojan herättäneen niin suurta pahennusta seurakunnassa, että kutsui hänet puheilleen. Ja Pietari osoitti niin vähän katuvansa pillojaan, että isä Mathias määräsi hänet kirkonmenojen ajaksi seisomaan rauta kaulassa kirkon porstuassa.
Aamulla ennen kirkonmenojen alkamista vietiin hänet kirkon pääkäytävän eteiseen. Hänen oli riisuttava vaatteensa eteisen nurkkaan. Kirkon ovenpielessä oleva kaularauta sovitettiin hänen kaulaansa ja ruuvattiin kiinni.
Siinä seisoi Pietari allasilmin seurakuntalaisten mennessä kirkkoon. Mutta raumalaiset pitivät hänestä siksi paljon, etteivät ainakaan häntä pilkanneet. Kirkonmenojen aikana sai hän seista rauhassa yksikseen. Mutta siinä seistessään ja mietiskellessään maailman viheliäisyyttä kuuli hän yhtäkkiä rinnallaan säälittelevän äänen:
— Pietu!
Pietari vilkaisi sivulleen, ja siinä seisoi Hilappa.
— Mitä siinä töllistelet!
— Älä ole vihainen. Kuules, minä päästän sinut pois.