— Mihin he noin joukolla lähtevät?
— Veronajoon.
— Veron? Minä luulin, että ne ovat Oravaisen poroja ja miehiä.
Kuninkaanko ne sitten ovatkin?
— Ei kuningas täällä veroja kanna. Pirkkalaisilla on kullakin omat lappalaisensa, joilta kiskovat veroa. Mutta Oravaisten ovat nykyään melkein kaikki lappalaiset Keminlapissa, vähitellen ovat ostaneet ne toisilta pirkkalaisilta ja kainulaisilta. Torniossa on toinen yhtä mahtava lapinruhtinas Olavi Amundinpoika, jollei mahtavampikin, vaikka on vielä nuori. Se siellä Ruotsin puolella, Kaakamajoen takana lapinverot ajattaa. Kuninkaalle he antavat vain tihunnit.
Ihmeissään katseli Hilappa suurta porolaumaa, joka parastaikaa lähti viilettämään nuorta hankea pitkänä jonona.
Mutta samassa häntä säikähdytti purje, joka vilahti ohi ja aivan kosketti heidän haahtaan. Siinä aivan laiturin edustalla oli jo kotvan risteilyt sorea, kirjokokkainen purjepursi, jonka purjeissa olivat kultakirjaimet: O. A. Nyt laski pursi aivan haahden vieritse ja nuori purjehtija katsoi Hilappaan niin kummasti ja pitkään. Se teki kauniin kierroksen ulapalla, laski sitten kohti uudestaan ja päästi haahta lähetessään purjeet höllälleen.
— Tule tyttö, purjehtimaan! huusi nuori, upea pursimies.
— Mihinpä minä… virkkoi Hilappa ymmällä, vaikka mieli teki.
— Tässä lähellä vain kaareillaan.
Ykskaks, Pietarin juuri yrittäessä pidättämään, hypähti tyttönen purteen, ja ykskaks purjeet pullistuivat jälleen.