Koko tyttölauma karkasi jälestä, ja niin otallettiin peräkanaa kohden rantalaituria. Mutta eivät lapinpashan lellikit pysyneet Rauman tytön kinterillä. Ennen heitä hän laituriin joutui. Purteen hyppäsi. Ja pursi loittoni vesille.
Oli akkakin rientänyt tyttölauman jälkeen. Mutta nähtyään, että uusi tyttö pääsi pakoon, riensi hän isäntänsä luo. Se oli lautoin lähettämässä miehiään mantereeseen porotarhalle, josta heidän oli määrä lähteä lapinajoon. Niine miehineen, jotka vielä olivat saaressa, juoksi hän nyt pursilaituriin. Mutta kun karkulaiset olivat jo loitolla vesillä, käski hän vain yhden miehistään hypätä purjepurteen ja tuli itse jälestä.
Hilappa ja Pietari laskettivat laitatuulta. Hätä ja hyvämieli kuvastui
Hilapan kasvoista, kun hän katseli rannalla hälisevää tyttöparvea.
Mutta sitten heitti hän ihailevan katseen Pietariin.
— Miten sinä uskalsit tulla?
— Tuota tyttöparveako olisin pelännyt?
— Oi, siellä oli… katsos!
Pietari vilkaisi jälelleen, näki miesten juoksevan rantaan ja parin heistä hyppäävän venheeseen.
Hilappa tömisteli tulisessa malttamattomuudessa jalkojaan veneen pohjaan.
— Riippuu nyt siitä, onko heillä nopeampi pursi kuin tämä, virkkoi
Pietari tuimasti.
— Emme ikinä antaudu elävänä, huusi Hilappa.