— Se nyt on vain tunnelmoimista, hän hymähti. — Mutta koko tästä miehekkäästä rosvojutusta lemahtaa jo etäälle siinä määrin naisenhajua, että siinä täytyy olla mukana nainen.
— Rakastunut nainen, naurahdin.
— Kenties, tokaisi Haukka, — mutta joka tapauksessa mielettömästi innostunut nainen.
Siihen minä en osannut mitään.
2. Luku.
— Sinähän pelaat biljardia?
— Kyllä omiksi tarpeiksi.
— Eikös lähdetä ja oteta keilaerä illan kuluksi, hän ehdotti vilkkaasti.
— Oletko sinä, hymähdin, — niin intohimoinen pelaaja, että täytyy lähteä kesken tärkeän asian?
— Älähän virka, Haukka torjui soimaukseni. — Ensiksikään en mene rosvopäällikön puheille enää tänä iltana, ja toiseksi ei biljardi ole lainkaan hullumpaa leikiksikään. Siinä saa koko ruumis tarpeellista liikuntaa, se teroittaa silmää ja tarkistaa kättä, vieläpä on virkistävää leikkivoimistelua älyllekin. Asetan sen munkkimaisen shakkipelin edelle. Monet suuret filosofitkin, esim. Herbert Spencer, ovat olleet oivallisia biljardin pelaajia, hän vetosi lopuksi auktoriteettiin.