— Kuule, otatko minut luoksesi asumaan?
— Kernaasti, vastasin.
— En näet mene enää matkustajakotiin, hän lisäsi.
— Entä matkatavarasi?
— Ne saa joku noutaa huomenna.
— Mutta eivätkö he voi yhtä hyvin keksiä sinut minun luotanikin? utelin.
— He eivät tunne minua. Ja talossahan asuu paljon ihmisiä.
Minulle oli se selitys mieleen. Sain siten ystäväni asuintoverikseni ja pystyisin seuraamaan tätä merkillistä juttua läheltä.
3. Luku.
Ystäväni Väinö Haukka lähti aamulla punakaartin päällikön luo.