— Kuuluuko miehenne työväenpuolueeseen, vaikka on tehtailija?
— Mikäs tehtailija hän… seppä vain, tuumaili rouva kodikkaalla sävyisyydellä. — Eikä hän sosialistien hommista enää suuria välitä… onpahan mukana, kun on nuorempana tottunut.
— Mutta onhan hän punakaartin päällikkönäkin! huomautti Haukka.
— On jonkun osaston, selitti rouva. — Sotilaskomentoonkin hän on tottunut nuorena ollessaan. On näet ennen ollut aliupseerina kaartissa, ja minkä nuorena oppii, siihen vanhana mieli vetää. Meni mukaan, kun entiset sotatoverit ruinasivat. Mutta kovin hän on jo työlästynyt koko kaartiin… Olisi jo eronnut, mutta ei katso voivansa, ennen kuin se ruma asejuttu selviäisi.
Rouva ilmeisesti odotti, että Haukka rupeaa asejutusta utelemaan. Mutta tämä ei ollut koko asiasta tietävinään. Kotvan kuluttua hän kysäisi:
— Missä tyttärenne on?
Kysymys sattui selvästi arkaan paikkaan. Vaimo hätkähti aivan kuin ruumillisesta kivusta ja oli vähällä puhjeta nyyhkytykseen.
— Mistä herra Haukka tietää, että meillä on tytär? hän kysyi sitten surumielisesti hymähtäen.
— Näin sen tästä, Haukka vastasi viitaten pöydänhalkaisijaan. — Talossa, jossa on tällaisia pöydällä, on tavallisesti koulutettu tytär…
Emäntä hymyili viihdytettynä.