— Missä aseet olivat? Ja kuinka ryöstö tapahtui?
— Ne kätkettiin "talon" kellariin. Avain jäi minun huostaani. Minä en uskonut sitä vahtimestarille enkä kenellekään, vaan toin sen kotiin. Panin sen kirjoituspöytäni laatikkoon, eikä läsnä ollut ketään muita kuin…
Hänen otsansa vetäytyi tuskalliseen ryppyyn.
— Kuka? kysyi Haukka hiljaa.
— Hän, vastasi Luhtanen.
Haukka sai arvata siitä, ketä isä tarkoitti!
— Hän on kyllä kunnon tyttö, perin kunnon tyttö, puolusteli isä tytärtään. — On vain liian herkkä syttymään, liian kiihkeä, liian palava innossaan. Ja kun liian kiihkeätunteinen nainen innostuu johonkin, innostuu hän silmittömästi…
Haukka ei hennonnut hänen puolusteluaan keskeyttää, vaikka halusikin päästä jutun seuraaviin kehitysasteisiin.
— No, niin, jatkoi tehtailija, — illalla myöhään, puoliyön nurkilla, soitettiin kiivaasti ovikelloamme. Olin itse avaamassa. Oven reunaan tarttuivat vahvat kädet, monta paria, temmaten sen auki. Eteiseen ryntäsi viisi naamioitua miestä. Tahdoin näyttää heille huutia ja riensin ottamaan revolveriani. Mutta kaksi heistä tarttui minuun ja toiset ojensivat revolverinsa minua kohden. Siinä ei auttanut mikään.
— Mitä tahdotte? kysyin alistuneena. "Ei erityisiä. Pieni tarkastus vain", vastasi muuan tuntemattomaksi muunnetulla äänellä.