— On. Hänen ryöstöjuttunsa on sulanut aivan kuiviin. Hän tietää muuten, että punakaartilaiset aikoivat vangita aivan toisen henkilön, vaikkei sano kenen.
Haukka nauroi, vaan ei virkkanut mitään. Ne, veijarit, olivat sittenkin aikoneet pistää hänet telkien taa! Luulivat, että hän muitta mutkitta lähtee juoksemaan minkä naikkosen narrina tahansa…
— Nainen on muuten tunnettu siveysosastossa, päivystäjä mainitsi lopuksi.
Me lähdimme. Minä mietiskelin, että Haukan asema näytti rupeavan käymään arveluttavaksi. Mutta en ehtinyt siitä mainita mitään, ennen kuin Haukka pysähtyi ja sanoi:
— Me eroamme nyt.
— No, mihin sinä…?
— Muutanpahan vain majaa.
— Minne?
— Saat kuulla minusta aikanaan.
Hän meni ja minä sain palata yksin kotiin. Iltapäivällä toi poikanen häneltä kirjelapun, jossa hän pyysi ottamaan ajurin, ja tuomaan hänen tavaransa Korkeavuorenkadulle, siihen ja siihen paikkaan.