Minä ajoin sinne osoitteen mukaan. Tapasin hänet mukavassa nuorenmiehen huoneessa, jonka hän oli saanut eräältä matkalle lähtevältä tuttavaltaan. Häneltä oli poissa valetukka, ja nenäkin oli vanhassa asussaan. Kapsäkkinsä saatuaan hän alkoi pukeutua ajanmukaiseksi herrasmieheksi.
— Luulenpa, että tällaisena minulla on Helsingissä vähemmän persoonallisia tuttavia, hän tuumi.
— Mutta ne harvat kenties ovat miellyttävämpiä, lisäsin.
Hän naurahti kirpeästi.
— Mihin sinä nyt aiot ryhtyä? kysyin.
— En ryhdy mihinkään. En liikahda paikaltani. Istun ja luen filosofiaa.
Hän viittasi pöydälle paksuun, kaksiosaiseen kirjaan. Menin katsomaan.
Se oli yliopiston kirjastosta lainattu, uuden uutukainen kokoomateos:
"Der Monismus", toimittanut Arthur Drews.
Niin, tiesinhän minä ennestäänkin, että ystäväni harrasti monistista filosofiaa.
Istuimme pitkän ajan jutellen kaikesta muusta, paitsi punakaartilaisista ja rikosjutuista. Tuimimman työnsä lomassakin Väinö Haukka rakasti sellaisia henkeviä lepohetkiä… Lähtiessäni hän vastasi hyvästelyyni:
— Terve! Tapaat minut kotoa, milloin tuletkin.