— Kuka hän?
— Maisu Luhtanen.
— Todellako?
— Aivan varmaan.
— Ettei hän vain pääse taaskin livistämään!
Samassa oli Haukka kadulla. Maisu Luhtanen, punakaartin osastopäällikön tytär, ei tällä kertaa livistänyt. Hän seisoskeli yhä oven edustalla, muodon vuoksi oli vähän kävelevinään. Haukka meni suoraa päätä hänen luokseen.
— Hyvää iltaa, neiti!
— Iltaa, vastasi Maisu epäröiden.
— Ruokalassa, jutteli Haukka tuttavallisesti, — oli niin paljon jonottajia, ettemme mahtuneet sisälle. Neiti taitaa jonottaa täällä raittiissa ilmassa…
Maisu naurahti alakuloisesti, melkein tuskallisesti.