Maisu hätkähti ja katsoi Haukkaan pelästyneenä.
— Me pelasimme biljardia ja te tulitte häntä noutamaan. Tuliko teille niin ikävä? Haukka kiusoitteli, viedäkseen Maisun harhaan.
— Nyt te erehdytte, Maisu sanoi hirveän totisesti.
— Anteeksi sitten, Haukka virkahti, ilmeisesti ilahtuneena siitä vakavuudesta, jolla tyttö torjui hänen salaviittauksensa.
Aha, tytön sieluntila ei ole toivoton, luin Haukan silmistä. Kuljimme näet juuri katulyhdyn alitse.
— Oletteko te sitten Jukan tovereita? Maisu kysyi kiinnostuneena.
— Tunnen kyllä hänet varsin hyvin, Haukka vastasi.
Hän oli vetänyt lompakkonsa taskustaan.
— Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, niin…
— E-ei ole, koska olette Jukan tuttavia, Maisu sanoi hereästi.