— En luule, vaan tiedän, hän vastasi kuivasti.
Katsoin kysyvästi häneen.
— Kirje, jolla minut kutsuttiin, oli postissa avattu, hän tiedotti.
— Postissa! huudahdin..
— Heitä on kaikkialla, hän vastasi kylmästi.
— Keitä sitten…? Ja kuinka kummalla sellainen voi olla mahdollista?
— En katsonut viisaaksi ryhtyä vielä syypäätä etsimään. Mutta kun kirjeen saatuani tapani mukaan tarkastelin sitä ensin päältäpäin, havaitsin, että liimauksessa oli nokitahroja. Se oli vanhaan ohranatapaan avattu kynttilävalkeassa kuumennetulla ohuella paperiveitsellä, mutta aloittelija oli sen tehnyt niin taitamattomasti, että liimaus oli nokeutunut.
— Keneltä kummalta kirje sitten oli?
Haukka ei ollut kysymystäni kuulevinaan.
— Huomasin sitten pian, että minua pidettiin silmällä. Painauduin pariksi päivää näkymättömiin. Sittenkin huomasin lähtiessäni, että minua seurasi outo mies junaan. Koko matkan hän piti minua silmällä ja seurasi täällä perässäni matkustajakodin katuovelle.