— Olkaa hyvä ja istukaa! Haukka vastasi viitaten keinutuoliin.
Kirje kädessään meni hän puhelimeen tilaamaan kahvia läheisestä kahvilasta. Vasta sieltä palattuaan hän avasi kirjeen.
Paperia silmäiltyään hän ojensi sen minulle. Se oli Jukka Remmin papintodistus. Häntä oli aikaisemmin rangaistu ryöstöstä ja kahdesta pahoinpitelystä, joista toinen oli törkeä. — Siitä koituu kova läksytys… Haukka käänsi katseensa aivan poispäin Maisusta. Arvasin siitä, että hän tarkoitti sanoa: "hänelle".
Maisu puolestaan huomasi, että herroilla oli keskinäistä juteltavaa, joka ei liikuttanut häntä. Hän keksi pieneltä kirjahyllyltä valokuva-albumin ja otti sen selailtavakseen. Minä käsitin kyllä, mitä Haukka tarkoitti "läksytyksellä" sokaistulle tytölle, mutta en sitä, mihin hän pyrki perimmältään. Ja lisäksi tunsin houkutusta jatkaa samaa nuoralla tanssimista, jota Haukka oli Maisun kanssa harjoitellut kadulla.
— Saavutatko sillä mitään? kysyin.
— En erikoisia itse asiassa. Henkilö ei itse asiassa ole minulle enää niin tärkeä, kuin oli alussa, sillä tiedänhän jo melkein kaiken.
— Tähtäät siis vain sisäpolitiikkaan?
— Niin, Haukka vastasi ymmärtäen tarkoitukseni. — Hänet on valloitettava sekä itsensä että omaistensa vuoksi, ja kenties asiammekin.
— Luuletko sen olevan mahdollista? Ja kuinka aiot menetellä? utelin kiinnostuneena.
— Pulmalliselta se näyttää, Haukka myönsi. — Heihin, heidän vaistosieluihinsa, eivät pysty perustelut eivätkä tosiasiat. He riippuvat sokeasti tottumuksessaan ja henkilökohtaisissa suhteissaan.