— Kaikki riippuu tulevista tilanteista, mutta juuri siten, että katoatte, luulen saavamme toivotun tilanteen. Te siis lähdette?
— Onko varma, että sitten kaikki saadaan oikealle tolalleen? kysyi
Luhtanen toiveikkaammin.
— Aivan varma, vastasi Haukka.
— Minä lähden sitten, vastasi Luhtanen.
Hän lähti järjestämään asioitaan äkillistä pakomatkaa varten.
Haukka jäi yksikseen hymyilemään ja viheltelemään. Järkyttävät henkilökohtaiset suhteet olivat ilmestyneet pikemmin ja tehoavampina kuin hän oli osannut uneksiakaan. Sitten oli kumma, jollei hän Maisusta saanut liittolaista entistä liitolaistaan vastaan! Tyttö ei ollut osannut harkita tekojansa seurauksia, mutta juuri nämä seuraukset saivat koitua hänen parannuksekseen.
Vihdoinkin hän oli päässyt selville vesille. Ja niin kuin se, joka on päivätyönsä kunnolla suorittanut, hän istui tyynesti pöydän ääreen ja alkoi lukea monistista filosofiaansa.
Vihdoin ovi aukeni ja palvelustyttö tuli sanomaan, että joku neiti kysyi herraa.
Maisu Luhtanen astui vitkaan ja raskaasti sisään.
— No, mitä kuuluu? kysyi Haukka vakavasti. — Istukaa!