— Sepä ikävää! Mihin he…?
— Piispan luo menivät.
— Ah, viipyvätkö he kauankin?
— Väliin kauemminkin.
Anni oli noussut vierasta tervehtimään. Kun hän aikoi istuutua takaisin jakkaralleen, pidätti kesti hänet ylen ihastunein katsein.
— Elähän vielä! Suo minun soreuttasi ihailla! Ah, kasvosi… ja kaulasi… (pitkä, ihaileva silmäys, joka puhuvana liukui päälaesta varpaankärkeen)… mutta vartalosi vasta… kuinka hän on voinut kuvata sen (halveksivan pilkallinen silmäys Anun madonnaan) tuollaisena tynkänä!
— Mutta itsehän te taannoin…
— Sinua, neitsyt, ylistin!
Anni hykerteli hämmennyksissään. Nyt oli hän saanut varmuuden!
— Mutta ei tuo (Annin hihahamosta silmäillen) sinua oikein pue, ei päästä sulouttasi näkyviin. Tahdotkos, niin piirrän sinulle puvunkuosin, joka ei kätke kauneuttasi?