— Anni, ota pois tuo puku!

— Kuinka?

Anni ei tosiaankaan uskonut kuulleensa oikein.

— Niin, että näkisin soreutesi ja sulosi!

Sanat tulivat niin hellävaroen ja hyväillen.

— Mutta… mitä varten?

— Etkö ymmärrä, Anni? Vartalosi verraton ihanuus on kuin luotu madonnalle! Tahdon sinusta saada kuvan sieluuni, ja sen mallin mukaan sitten valmistetaan tuhansia kuvia kaikkeen maailmaan!

— Mutta eihän madonnaa kuvata… alasti!

Viimeinen sana tuli vain ujona kuiskauksena.

— Ei, mutta täytyyhän tuntea vartalon muodot ja kaarrokset voidakseen niitä kuvata luontehikkaassa soreudessaan puettunakin. Ja tuon pukusi verhosta ei näy vartesi kauneus ensinkään! Anni, teet suuren palveluksen taiteelle, jumalanäidille itselleen, lainaamalla hänelle suloutesi! Olisi suuri synti, jos kieltäytyisit!