— Enhän voi ottaa pukuja vierailta —
— Ainakin sitten — häihimme!
Anni oli lysähtää istualleen huikaisevasta riemusta.
— Pian nyt… pian… ennenkun…
Anni alkoi arastellen ja epäröiden aukoa solkiaan ja hakasiaan. Kun ne olivat auki, jäi hän allasilmin seisomaan paikoilleen.
Kesti veti värisevin käsin hihahamosen olkapäiltä, ja se putosi jalkoihin. Anni seisoi siinä valkopaitasillaan ja näytti olevan maan alle vajoamaisillaan.
— Pois tuokin!
— Voi, ei, ei…
— Anni, rakas…!
— Ei, voi, ei…