— Jumalanäidin tähden!
Annia alkoi vavisuttaa. Yhtäkkiä hän yhdellä ponnahduksella selkeentyi hämmennyksestään, sieppasi maasta hihahamosensa ja vetäsi sen ylleen. Kesti riensi sitä estämään, mutta epätoivon ponnistuksella riuhtaisihe hän irti, pani hameensa hakasiin ja vyönsä solkeen.
— Ovi pitää avata! Jos tulevat, niin…
Ja hän riensi avaamaan salvan.
Intohimosta vavisten oli Lyder kesti odottanut hekumallista näkyä. Mutta kun se katosi ennenkun oli oikein ilmestynytkään, sytytti intohimo hänet ilmivalkeaan ja kiehtoi kaikki vaistot ja viimeisenkin järjenhitusen vain tuntosarvikseen rynnätessään epätoivon ponnistukseen. Annin palattua heittäytyi hän hänen jalkoihinsa ja puuskahteli tulenhehkuvin äänin:
— Ah, sinä ihana, sinä pyhä, sinä… sinä…! Suo minun vain suudella jalkapohjiasi, kenkiesi kärkiä! Tallaa minut jalkoihisi!
Anni kumartui rukoilemaan ja raahaamaan hassuttelevaa ihailijaansa pystyyn. Ja kesti vaikeni tuokioksi, miettien, eikö hänen kenties ollut jo aika korjata palvontansa hedelmät ja vetää voittosaaliinsa syliinsä.
Silloin aukeni ovi ja Anu astui tupaan. Häntä oli niin vaivannut levottomuus piispantalossa ja Anni oli niin pyörinyt hänen mielessään, että hän sopivana hetkenä oli jättänyt ukot kahden juttelemaan.
Ällistyi hän ensin nähdessään lattialla vuolulastuissa ryömivän kestin. Mutta kun kesti kompuroi pystyyn unhotten kaikki kauneuden vaatimukset ja sitten pyllistyi ottamaan lattialta saksanlakkiaan ja oli hämmennyksissään kompastumaisillaan nenälleen, ei hän malttanut olla purskahtamatta nauruun.
Lyder kesti teki Anulle jotakin kumarruksen tapaista ja loi mahdollisimman luontevan katseen molempiin, mutta tunsi sittenkin aseman toivottoman kiusalliseksi. Hän meni toverillisen auliisti jättelemään Annia hyvästi ja kuiskutti hänelle. Anu oli siitä kuulevinaan jotakin sellaista kuin "… kauppatorille lauttarantaan…" Ja muistamatta edes kopistella lattialta tarttuneita vuolulastuja housujensa polvista luikki kesti tiehensä.