— Muistatkos, virkkoi hän kaihonohuella äänellä, — mitä isä Andreas kerran ennusti meille tähdistä?
— Hieman, niinkuin unennäköä.
— Niin, pieniähän olimmekin vielä. Isä Andreas ja Henrik lehtori olivat täällä, ja kun he puhuivat tähtienselityksestä, niin pyysimme hengellistä isää katsomaan kohtaloamme. Hän tuli ulos tänne pihalle ja me katselimme kaamealla kunnioituksella, kun hän pitkän aikaa tähysteli taivaalle.
— Minä muistan vain sen, kuinka kuu paistoi hänen kaljuun päälakeensa, niin että aivan näytti siitä katsovan kuvaistaan…
Vihdoin alkoi hän puhua, ja ääni tuntui tulevan kuin tuulenhyminä ylhäältä tähdistä. Mitäs minussa oli silloin kaikkien tähtien ratojen ja kotien käsittäjää, enkä muista kaikkea sitäkään, mitä hän niistä luki. Mutta sen muistan, että hän sanoi tähtiemme kulkevan lähekkäin —
— Höpsi vain, vanha, hupsu munkki!
— Lähekkäinhän ne ovat tähän asti kulkeneetkin. Sitten sanoi hän vielä, että oinas tulee väliin…
Portilta kuului samassa askelia, Konradus ukon käpsyttelevät askelet, jotka nopeasti lähestyivät pihan ylitse.
Anu ja Anni pujahtivat etukynttä pirtiin. Konradus ukko tuli kohta jälestä ja toi tullessaan pihalta kuvon räntämäkeläiseltä Mukolan isännältä ostettuja päreitä, jotka hän levitti päreorsille kuivamaan.