Mutta sellaista huutamista ei ukko sietänyt. Hän jätti tyttärensä ja kimmahti kestiä vastaan kuin ammuttu nuoli.
— Pidätkös kitasi, ryökäle! puuskahti hän. — Tuosta saat, tuosta…
— Elä lyö! Minähän pyydän…
— Tuosta saat…
Ukon kohennuskeppi liikkui niin navakasti, ettei sulhasen auttanut muuta kuin ottaa pakopötkä uudestaan.
— Koko kaupungin herättää, ärisi ukko, tätä häpeää näkemään ja kuulemaan… luostarissa ovat kenties jo kuulleetkin.
Hän riensi taasen tyttärensä ja kisällinsä kera jatkamaan matkaa
Katinhännästä Luostarijokikatua pitkin.
— Jollei olisi niinkuin on… niin kyllä minä näyttäisin, kirskui kesti hammasta purren.
Mutta nähdessään lemmittynsä loittonevan, tunsi hän yhtäkkiä voittamatonta tarvetta tehdä uuden lähestymisen mahdolliseksi.
— Tulen huomenna, huusi hän, tulen huomenna luoksenne, kun tyynnytte!