Seura hajosi vasta puoliyön korvilla. Molemmat hengenmiehet olivat niin päissään, että isännän ja kestin täytyi lähteä heitä taluttamaan kotiin. Lähtiessä pisti isäntä molempien taskuun hieman kalmusjuurta, jota huomisaamuna oli otettava päänparannukseksi.

Oli alkanut sataa lunta, ja valkoisen vaipan verhoamia sokkeloisia katuja veivät Helye saksa ja Lyder kesti molemmat hengenmiehet koteihinsa.

Lyder kesti oli ehättänyt saamaan tuomiorovastin talutettavakseen. Hän jättäytyi saatettavansa kera jälkeen ja johti puheen lemmenjuttuunsa, mairittelevalla tavallaan taivutellen rovastia ottamaan asian oikein omakseen.

— Kyllä, kyllä, jokelsi leveäpää rovasti heltyneenä. — Kyllä puhun, ja silloin tulee sinusta vävy, Konradus mestarin vävy. Enkä minä tahdo edes puhemiespaitaakaan, kunhan laitat kuvani, sitten… piispan… puvussa…

Tällainen sydämellinen tuttavallisuus sai kestinkin niin hämilleen, että hän oli vaiti kotvan. Ja sittenkin alkoi hän niin kaukaisittain kierroksen samaan juttuun, että rovasti unhotti kokonaan viittauksensa omaan sydämensä salaisuuteen.

Kovasti sentähden Henricus herra ihastui ja hämmästyi, kun kesti, lupailtuaan kuun hopeat, päivän kullat, lopuksi virkkoi profeetallisesti:

— Ja kun kerran tulette piispaksi, joka teidän olisi pitänyt olla jo aikoja sitten, laitan kuvanne omin käsin jokaiseen hiippakuntanne kirkkoon! Ja ilmaiseksi, aivan ilmaiseksi!

Tuomiorovasti nauroi armollisesta tyytyväisyydestä aivan ääneensä, niin että edelläkulkijatkin kääntyivät katsomaan, mitä he niin hauskaa juttelivat.

XI

Koroisten piispanhovissa istui Hemming herra varhaisena aamuhetkenä pienoisen avatun pergamenttikäärön ääressä. Se sisälsi muutamia pyhän Franciscuksen parhaimpia kirjoitelmia ja rukouksia, jotka viehättivät häntä enemmän kuin tuskin mitkään muut pyhien miesten kirjoista. Näistä yksinkertaisista sanoista huokui lämmittävää valoa kuin kotiliedestä, pulppusi tuoreutta kuin nurmikon lähteestä. Hemming herra ei ajatellutkaan pyrkiä samoihin ajatustuloksiin kuin vähempi veli oli tullut, hänestä vain oli nuorruttavaa vaipua tähän hartaaseen mielialaan, josta tunsi melkein kuulevansa lapsen jokellusta hyvälle isälle ja äidille.