Joukosta lähestyi meitä muuan isäntämies körttiläiskuosisessa sarkatakissa. Hän kohensi hieman lakkiaan, raapaisi tasalatvaksi leikattua tukkaansa korvallisellaan ja kysäisi Silmään viitaten:
— Taitaa tämä olla se koira?
— Niin on, koira on, vastasi Haukka juhlallisesti.
Isäntä jatkoi omituisella ivahymyllä:
— Kirkkoherra käski minun tulla herrasväkeä vastaan.
Hän tarkoitti nähtävästi koiraa.
— Hyvä on, vastasi Haukka.
Minä silmäilin väkijoukkoa, ja ihmeekseni olin huomaavinani samanlaisen, miltei vihaisen ivahymyn muidenkin vanhempien ihmisten silmissä. Ainoastaan nuorison ja lasten silmistä tuikki ihmettelevä uteliaisuus.
— Nimismies on muuten, jatkoi isäntä, — jo löytänyt syypäät.
— Oho! äännähti Haukka yllätettynä, melkein pettyneenä.