— Niinpä, vastasi isäntä. — Ensin tulin ajatelleeksi että onkohan isä pidellyt tulta varomattomasti. Yritin mennä lakkaan, vinttikamariin. Mutta se oli mahdotonta. Lakka oli tulimerenä. Isä jäi sinne, sairas, halvaantunut isäni.
— Entä riihi? kysyi Haukka.
— Se oli tulessa kokonaan. Vasta sitten, kun sen näin mentyäni pihalle, käsitin, että kova tuuli oli sieltä paiskannut tulen tuparakennuksen tuohikattoon.
— Mutta välillähän olivat ulkohuoneet, ladot ja navetat! huudahti Haukka viitaten mustaan hiilikasaan pihan ylitse. — Eivätkö ne olleet tulessa?
— Niidenkin olkikatto oli jo tulessa useista paikoin, niin ettei sammuttamisesta voinut olla puhettakaan.
— Ei siis kauttaaltaan! huudahti Haukka. Ainoastaan paikoittain?
— Ei, näin aivan tulenkoskemattomiakin olkia, vahvisti isäntä.
Haukka mittaili välimatkoja katseellaan. Yhtäkkiä hän kysyi:
— Onko asuinrakennuksen ulko-ovi lukittu öisin?
— On tietysti, vastasi isäntä.