Miehet eivät ensinkään näyttäneet ottavan osaa hänen intoonsa.
— Voiko joku sanoa, onko tällaisia tikkuja kaupan täkäläisillä kauppiailla? hän kysyi tuumiskellen.
Muuan isäntämies tuli ja aikoi ottaa rasian Haukan kädestä, mutta nopeasti hän tempaisi kätensä syrjään.
— Katsoa saa, muttei koskea! hän varoitti.
Miehet tulivat ja tähystelivät vuoron perään rasiaa Haukan sormenkärkien välissä. Yhdestä suusta he vakuuttivat, ettei kukaan heistä ollut ennen nähnyt sellaista tulitikkurasiaa.
— Sen arvasinkin, sanoi Haukka.
Varovaisesti hän asetti rasian paikoilleen. Mutta samassa minusta näytti, kuin se iloinen herrasmies, jollaisena ystävääni olin tottunut pitämään, olisi tykkänään kadonnut. Haukassa oli todella jotakin haukkamaista. Hänen silmissään oli petomainen ilme, kasvoissaan pedon energiaa, kun hän kumartui ja päästi talutusnauhan koiransa kaularenkaasta.
— Silmä, nyt lähdetään! hän virkkoi äkäisesti usuttaen.
Arvasin, että Silmän oli lähdettävä jäljille.
— Eikö se jätä meidät? kysyin.