— Kyllä minä sinut tunnen! ärähti humalainen sysäten Ruuran luotaan ja mulkoillen meitä.
— Yksi kahta vastaan, mutta ei pelätä! hän pauhasi.
— Eipä tässä niin pahoin pelättäviä ollakaan, Haukka virkahti tyynesti.
— No, pannaan tupakaksi sitten, koska olette herrasmiehiä! rauhoittui humalainen. — "Herrasmiehiä mekin ollaan, vaikkei taireta ruottii", alkoi hän laulaa kaivaen rikkinäistä savukerasiaa taskustaan.
— Senkin mörkö! marisi Ruura. — Tules hiukan tänne siitä mölisemästä!
Ruura veti keittiöön uuden vieraansa. Hän palasi nopeasti ja kuiskutti meille:
— Olkaa hyvät ja menkää hetkeksi kävelemään! Muuten en saa häntä pois.
Tulkaa puolen tunnin kuluttua uudestaan, hän lisäsi liehitellen.
Me läksimme ajurilta kyselemään Måndan osoitetta. Pian löysimmekin ajurin, joka vei meidät hänen luoksensa.
Mandalta kuulimme, että herrasmies, jota etsimme, oli eilisaamuna matkustanut maalle. Hän oli kertonut, että hänellä oli kesämökki siellä, ja hän oli pyytänyt Mandaa sinne emännöimään. Mutta se oli ollut niin kaukana, ettei Manda ollut uskaltanut lähteä.
Nimi, jonka Manda mainitsi, oli pitäjän ja aseman nimi Savossa.