— Kättö lie tuttu, koska oli tullut tänne pihan puolelta, eikä apteekin ovesta, huomautin.
— Ah, hänkö? oli apteekkari älyävinään. — Niin, hän tuli ja tahtoi pirtua, mutta eihän minulla ole lupa myydä ilman lääkärin määräystä. Kun hän kärtti kärttämistään, annoin vihdoin tilkan ilmaiseksi…
— Oikeastaan ei siitä ole kysymys, huomautin. — Mutta jos hän oli tuntematon, miksi sitten annoitte pirtua ilmaiseksi?
— Äh, päästäkseni hänestä! ärähti apteekkari, mutta ilmeisesti hän sitten huomasi, ettei sekään selitys mahtanut tuntua oikein luonnolliselta ja ryhtyi selittämään lähemmin: — Ja sitten mies puhui vanhoista lapsuuden muistoista, sanoi, että hänen isällään oli ollut mökki minun isäni maalla, ja että olimme yhdessä lapsina leikkineet… Onko mies muuten tehnyt jotain laittomia? hän kysyi levottomasti.
— Laittomia taitaa olla koko mies täynnä, vastasin. — Tiedättekö, missä hän asuu?
— Sitä en tiedä tosiaankaan, hän vastasi. — Mutta mistä häntä syytetään?
— Kaikki sellaiset laittomuuden kätyrit aiotaan saattaa kiikkiin teoistaan, vastasin kaksimielisesti.
Se näytti hälventävän hänen pelkoaan.
— Mitkä kätyrit? hän kysyi tyynemmin.
— Santarmijärjestelmän kätyrit, sanoin selvemmin.