— Onko hän sellainen! ihmetteli apteekkari. — Jos oikein muistan, niin hän jutteli aikovansa pesiytyä johonkin autioon tölliin. Se lienee maantien varrella, lähellä hautausmaan nurkkaa, hän koetti muistella mahdollisimman lojaalisesti.
Apteekkari nähtävästi ajatteli, että jos hänen kätyrinsä valtiollisista syistä joutuu telkien taakse, niin sittenpähän hän on mieheltä rauhassa. Sanoin hänelle jokseenkin tuimat hyvästit, mikä ei ollut lainkaan viisasta.
Etsittyäni hetken löysin vihdoin hautausmaan nurkalta vanhan, pahanpäiväisen tuparähjän. Poikkesin sinne, avasin narisevan ja rusahtelevan oven ja astuin sisään.
Tuparähjä oli melkein pilkkosen pimeä. Seinänraoista ja pärein ja ryysyin tukitusta ikkunasta tihkui kuitenkin sen verran valoa, että saatoin erottaa miehen, joka makasi lattialla peränurkassa. Kun silmäni tottuivat hämärään, näin, että hän oli taitellut lehdeksiä alleen. Hänellä oli pirtupullo ja limonadipullo lattialla vierellään.
— Mitä te täältä haette? ärähti mies kohottaen päätään.
En katsonut olevan syytä selitellä ja kysyin vain kylmästi:
— Täällä kuulemma asuu eräs Kättö, entinen keisarin virkamies?
— Mikäs miliisi tai huliisi te sitten olette? hän kysyi äreästi vastaan.
— En ole miliisi enkä liioin poliisikaan, vastasin. Tulin vain kysymään erästä asiaa.
— Mitä asiaa?