— Useimmilla niillä varmaankin on syntytarinansa, virkkoi kapteeni vilkkaasti. — Tämä pyhä on muuten siitä merkillinen, että se täydellisesti vastaa nimeään. Pyhäsaari lienee tosiaankin pyhimpiä paikkoja Suomessa.
— Kuinka niin? kysyin.
— Uskovaisin ja rukoilevaisin, selitti kapteeni. — Tuskin missään muualla on kansa niin harrashenkistä läpikotaisin.
Sanojensa jälkeen kapteeni silmäili katuvaisesti meihin. Katsoi varmaankin puheliaisuudessaan menneensä hieman harhaan. Sillä jotenkin yleisesti nykyään pidetään hengellinen hartaus yhtä epäilyttävänä seurakeskustelun aiheena kuin lihalliset himotkin.
— Saaren nimi, jatkoi kapteeni hymyillen, — kuului muuten aikaisemmin olleen Pahasaari. Tarun mukaan se oli harmaassa muinaisuudessa ollut viikinkien pesäpaikka. He olivat asuneet saarella kallioluolassa, Viikinluolassa, josta muuten vei salakäytävä mantereelle parin kolmen kilometrin levyisen salmen alitse. Saareltaan käsin nämä viikinkiertäjät soutelivat sotapursillaan pitkin rannikon lahdelmia tekemässä tuhojaan, ja vuoren povessa heillä oli suuret salit, joissa säilyttivät aarteitaan.
Hymy katosi taitavan kertojamme huulilta ja hänen kasvonsa saivat tekopyhän ilmeen.
— Mutta sitten olivat hurskaat munkit tulleet ja seudun kansan kastaneet. Saarelta oli rosvot karkotettu ja kirkko pystytetty Viikinluolan lähelle, joka on juuri viikingeistä saanut nimensä. Ja silloin sai Pahasaari Pyhäsaaren nimekseen.
Minä olin pelkkänä korvana, ja kapteeni huomasi kiinnostukseni. Hän jatkoi:
— Eikö muuten lie se sopukka vanhin historiallinen seutu Suomessa. Pyhäsaaren lähellä on Ristisaari — näytän sen herroille, kun niille main joudutaan. Siellä oli munkeilla ollut ensimmäinen tyyssijansa. Sinne olivat he ensin ristinsä pystyttäneet. Sinne olivat laittaneet pienen luostarin ja kirkon, varmaan ensimmäisen Suomessa. Risti on siellä pystyssä vieläkin, ja paikkaa pidetään pyhänä. Milloin risti lahoaa ja kaatuu, on uusi heti pystytettävä tilalle, ja voi sitä sukupolvea, joka lyö laimin pyhän perinnön vaalimisen!
Tämä tällainen saattoi pakanankin syvennyttää hartauteen. Mutta ystävääni Haukkaa näytti pyhäsaarelaisten nykyinen sieluntila kiinnostavan enemmän.