— Jo värisee hämmästyksestä ja vihasta minun harmaa partani, sanoi vanha lautamies, ja kunniasanoillaan voisivat näkijät todistaa, että hänen partansa värisi.
Mutta vallesmanni kopalsi taskustaan revolverinsa ja sitä tehdessään lausui:
— Kyllä minä teille näytän! — Tärähtele maailma ja pyssyt paukkakaa, ja kavaltajat veteen vaipukoot!
Mutta kuusipiippuinen revolveri, semmoinen, jommoista ei pitäjäässä vielä muilla ollut, ei tahtonut ottaa suostuakseen vallesmannin tuumaan. Ja siis pyssyt eivät paukkuneet, ja penkereet tärähdelleet, eikä kavaltajilla ollut mitään hätää.
— Mikä sillä tuollakin rämällä on, kun se ei ota tulta!
Sillä tavalla ei vallesmanni muulloin sanonut revolveristaan, jommoista ei muilla ollut. Mutta nyt hän sen sanoi ja äkäisesti sanoikin ja pyöritteli ympäriinsä kuulakehrää.
Ja vihdoin se laukesi.
Vallesmanni ei nähnyt mitään vahinkoa venheen viejille tulevan, mutta Ville näki, miten kuula teki voileivän veden pinnalla venheen sivulla.
Toimetonna, melkein taintuneena katsoivat lautamies ja siltavouti vallesmannin puuhia. Vasta ensimmäisen laukauksen perästä lautamies kuin heräsi ja tarttui vallesmannin käsivarteen.
— Armahda, herra vallesmanni!