— Armahda vielä! jamasi vallesmanni,
— Tunnetaanhan me heidät.
Yhä herra vallesmanni koetti, mutta revolveri ei enää lauvennut.
— Eihän niille ruojille voi mitään, ei yletä kiitävät kuulatkaan!
— Rauhoitu, herra vallesmanni! houkutteli Rantanen. Kyllä me vielä heidät tapaamme.
— Voi jos ne olisivat noiden käsien välissä, sanoi vallesmanni ja nyrkkiään näytti. Kerran hieraseisin ja maahan sivaltaisin, jotta tuores sija vain jäisi jälelle. Senkin vielä kantapäälläni polkaseisin maan sisään puolen kyynärän syvyyteen.
Siltavoutia nauratti.
— Ja sinäkö siinä vielä naurattelet! Minulleko nauroit?
— Enhän minä…
— Minulle nauroit. — Otanko minä noiden hyppysien väliin ja sinä tiedät, etten hellävaraa pitele.