— Niin, nythän täältä joutaisi lähtemään pois, mutta mitenkäpä pääsi, virkkoi vallesmanni päänsä ympäri mietittyään.
Ja sitten hän istui mättäälle Rantasen luo. Siltavouti istui myös. Kolmikannassa kököttivät.
— Kyllä taitaa tulla täällä yö vietettäväksi, virkkoi Rantanen. Ei paljon kehtaisi huutamaankaan ruveta.
— Niinpähän se taitaa tulla.
Mutta korvallistaan taas karhasi vallesmanni.
— Noo, mikäpäs tässä hätänä lämpimänä kesäisenä yönä, tuumi Rantanen. Tulta vaan suurennetaan ja tarinoidaan.
Siinä olikin aika rovio Iivon keräämiä kuivia karahkoita. Närhi työnteli niitä tuleen, joka jo oli melkein sammuksissa. Paksu savu pöllysi ensin kattilan alta, sitten lieskahti liekki heikkona parin puun välissä, ja samalla syttyivät puiden päät palamaan.
Ja kun liekki suuremmaksi leimahti, mustenivat etäisemmät illan hämärässä huojuvat kuusien latvat, mutta läheisillä lehvillä väikkyi kultanen kajanne.
— Niin, hätäkös tässä, tuumi Rantanen. Tulta vaan suurennetaan ja tulen ääressä istutaan. Tuntuukin oikein hyvältä taas tämmöinen istuminen, kun ei ole moneen aikaan saanut olla öisillä tulilla.
Lautamies Rantanen nosti polven polven päälle ja asettui oikein mukavasti nauttimaan tulen tuttavuuden tuoksusta ja menneistä muistoista.