— En.
— No, mutta se täytyy uskoa, muuten ei tule sadusta mitään.
— No, uskotaan sitten.
— Mutta se täytyy uskoa aivan tosissaan. Uskotko, että luut sulavat yhteen lijotessaan?
— No, uskon.
— Niinpä jätetään sitten ne luut likoamaan, ja sillä aikaa saa Rantanen kertoa satuvuoronsa.
Siihen ne Närhi lopetti. Koko joukkue nauraa hohotti aivan täydellä kurkulla.
Ja silloin vallesmanni teki rohkean päätöksen. Koppasi tanhuvalta kauhan, jonka äsken oli ruttuun musertanut, otti sillä viinaa korvikosta ja tarjosi Närhille.
— Saat ryypyn, jos tahdot, kun osasit niin huonon sadun kertoa.
Närhi vilkasi Rantaseen ja vallesmanniin, Rantanen myös vilkasi vallesmanniin, mutta kukaan ei heistä virkkanut mitään.