Sitten Närhi maistoi, maistoi kuin leikillään vain. —
Mutta Holsti, Salli, Ville, Antti ja Iivo, pari muuta miestä mukanaan, olivat soutaneet saaren toiselle liepeelle. Hiljaa olivat soutaneet ja hiljaa metsää myöten hiipivät nuotiolle päin. Metsän reunassa olivat tarkastelleet tulille Närhin luisen linnan rakentamisesta kertoessa. Sitten kun juttu loppui ja vallesmanni viinaa Närhille tarjosi, silloin oli heistä sopivin aika, ja koko joukko astui muka ihmetellen nuotiolle.
Nuotiolla kavahtivat seisalleen Rantanen ja Närhi, vallesmanni jo seisoi entuudestaan.
— Kas, mitäs säikytte, sanoi Ville.
— Niin, teitäkö säikymme! jamasi vallesmanni, pannen painon viimeiselle sanalle.
— Niin, täällähän te niin toimella tirettelitte, jatkoi Ville.
Mutta Holsti näytti kuin puusta pudonneelta ja vähän säikähtäneeltä. Ja tuskin näytti hän saavan hämmästystään lausuneeksi.
— Mitä näen! Vallesmanniko viinan keitossa?
Vallesmannikin näytti kuin puusta pudonneelta — hetkisen vaan. Pian hän kuitenkin toimekkuutensa tapasi, tapasi terävän, säikyttävän toimekkuuden.
— Jassoo, — semmoinenko teillä oli tarkoitus.