Hän käy istumaan jakkaralle pöydän eteen ja hetkisen tähtäilee mustaan paikkaan harmaitten housujensa polvessa, jota hän ei kuitenkaan nähnyt. Sitten hän katkasee äänettömyyden sukostelevasti puhellen:
— Ajattelin, että sovittaisiin pois…
Huomattuaan Vasilin ilkamoivan katseen, jatkaa hän hieman kuivemmin:
— Että Vasili pitäisi suunsa lukossa ja…
— Soo… joko noin vaan antaisi itseään rosvoksi kellätä!
— No, se nyt on… yritti Ontrei tuohtua, mutta asetti luontonsa jälleen. Kun pidät suusi tukossa siitä lampaasta niin… niin…
— Mitä sitte?
— Pidä ne jyvät sitte.
— Vai niin! Silläkö luulet pääseväsi linnasta. On sulla syitä ja kyllä niitä tiedetään…
— Mitä tiedät?