— Kyllä sen aikanaan saat kuulla käräjillä!
Ontreita tuskastutti. Mitähän kaikkea se tiesikään… mahtoiko tietää ne pärepuut, joita Uuksunrannan maalta… toi…?
Kotvan mietittyään sukahti hän Vasilin korvaan, aivankuin häveten sitä hänen muijansa ja lastensa kuullen sanoa:
— Tule sinne meille pusseillesi, niin saat pari kappaa rukiita…
— Nytkö heti?
— No, ehdithän sen…
— Heti jos antanet…
— Voithan sitte tulla.
— Kättä päälle!
Tuskin annettuaan tempasi Ontrei kiireesti pois kätensä. Hän läksi rientämään kotia kohden kuin tulipaloon. Tuntui hänestä mahdottomalta saapua kotiinsa, jos Vasili joutuu tulemaan keralla.