— Mitäs siitä sitte?
— Minä kävin siellä hämärissä, vaan joku on siellä sen jälkeen ollut.
— Niin aitassasi?
— On!
— Kukapas siellä…
— Käynyt on, kuka lie. Muistan kuin kaksi sormeani, että illalla panin pönkän ovelle, mutta nyt se oli poissa, Minä aion nyt mennä sisään ja äkkiä huomaan että pönkkä on poissa — —
— Jospa jäikin panematta.
— Ei, panisin vaikka kaksi sormea kirjan päälle, että pönkän panin. Muistan vielä, että tein sen navetalta tultuani, ettetkä sinä käynytkään ulkona sen jälkeen. Muistin sen heti pönkän poissa nähtyäni, ja jo jolahti mieleeni, että vieras käsi sen on nostanut. Silloin en enää koskenut oveen, paras on yhdessä mennä katsomaan.
Ontrei oli kummastellen ja epäröiden kömpinyt tilaltaan ja alkoi pukeutua.
— Kyllä on vieras käsi käynyt, päivitteli eukko. Näkeehän sen, kun pönkkä on poissa ovelta, maassa retkottaa pitkin pituuttaan. Ja kunpa olisi edes kesä, voisihan luulla, että elukat sen… mutta kenenkäs elukat nyt enää ulkona… Vieras käsi se on…