— Ja sinä ihmettelit, että onko tuo nyt ojansijan kepittäminen niin kirpuntappamista…
— Turhalta minusta näytti, sillä poikana ollessani olisi ojaa jo sillä väellä kaivettu, kun sinä käytit kepittämiseen. Silloin sai oja, mikä niitä kaivettiinkin, mennä minne mieli teki, kaukaa jo lähdettiin kiveäkin kiertämään.
— Muistatkos, kun kerran talvella, ollessasi suolla aidaksia halkomassa, olit sinne eksynyt?
— Joo, muistan kyllä. Olisi pitänyt joutua kylpemään, mutta en muistanutkaan pitää vaaria kuusten lehvien tummenemisesta, kun kuukin nousi jo iltapäivällä paistamaan, ettei oikeaa yötä tullut. Oli jo iltapuhdetta koko mokoma kulunut, kun läksin hiihtämään. Hiihdinkin päin hongikkoa…
— Ja kotona oli jo vastat saunassa haudottu, kun Emma alkoi ihmetellä että missäs Tommi on. Pelkäsin, että olisit lyönyt kirveellä jalkaasi, lähdin hiihtämään ja saavuin puirokseesi. Huutelin ja etsin, vaan kun ei kuulunut, aloin hieman kiukustuneena hiihdellä puiroksen tienoilta, tirkistellen sinne ja tänne. Latusi näin menevän, läksin sitä seuraamaan ja huutelin, hohoilin. Vihdoin sinun öykähdyksesi kuului kaukaa suon ja hongikkokankaan rajalta ja siinä hiihtää suhuutellen ja näreen oksia risahdutellen tulla ryhmit vastaan.
— Sieltä minä tulin, ja olihan silloin kuutamo, sanoi Tommi muistuttaakseen tavattoman seikkailunsa valosampaa puolta.
Tommi nousi seisoalleen ja Tanu läksi mittaamaan jyviä hänen säkkiinsä. Vakavina astelivat he peräsukkaa taloa kohti ja minä astuin jälessä, mieli täynnä heidän sinne sullomiaan kuvia. Ja minusta tuntui niin tanakalta astua näitten miesten jälestä, joilta juuri olin kuullut palasen historiallisia tapahtumia, meidän kansamme historiaa, niin "tavallista", mutta tärkeätä.
Särkilahden pohjukan ympäri pois talosta kulkiessani palasivat mieleeni Tanun aikeet sen kuivattamisesta. Tuntui haikealta ajatella, että se hävitettäisiin pois siitä päilymästä. Sijalle levenevä niittykin kuvastui mieleeni mustana mutalikkona, jossa rujotti ijänikuisia honganhakoja, särentokeita ja muuta rytöä ja jossa hakojen tokeitten välissä hyppelivät kuolintuskissaan elämänehtonsa kadottaneet välkkyväsuomuksiset ja punasilmäiset säret, poikkijuovikkaiset ja neulaolkaiset ahvenet, pitkähampaiset hauvet, leveät säyneet, sukkelat salakat, limaiset matikat, kivipäiset kiiskinpurakat ja muut aaltojen asujamet…
Ei sentään ole syytä pelätä… tietäähän sen hyvin, että Tanu aluksi saa koko kylän vastaansa, kun rupeaa lahden kuivattamisesta puhumaan. Lahtea kuivataan verkalleen, vaaksan verta kesässä, kyllä sieltä ehtivät kalat pois uida… vieläpä pohjakin kamaroitua, nurmettua ja kukittua ennenkuin kaikki on kuivana.
Taakki ja Riitta.