— Mutta kohta se kykenisi rengiksi, ettei tarvitsisi kovin monta vuotta elättää. — Eikö se sopisi ottaa? kysyi Taakki nuorempaan renkiin kääntyen.
— Mistäs minä tiedän.
— Sano nyt, sopisiko?
— En minä osaa sanoa.
— Hä?
— Jospa se sopisi.
— Niinkö…
Pekka herkesi äänettömäksi ja mietteissään unhotti piippunsa sammuksiin. Sitten havahti hän kaivamaan sen pohjasta aarteet pois, kopisti ne vasemman käden kuoppaan ja oikean käden hyppysillä nosti sievästi asianomaiseen paikkaan. Kun hän oli ne vielä kielellään painanut tiiviisti ikenen ja poskilihaksen väliin, oli kaikki taasen aika mukavasti, kun vaan tuontuostakin sylkäsi liian mehun pois. Hän ripusti kukkaron, jonka sisälle pisti piipun, aidan vitsaksen tyveen ja läksi kyntämään.
— Soo, vaolle!
Ja hän sipasi ruunaansa kyleksille. Nuorempi renki meni karhitsemaan.