— Mitä se siellä?
— Siellähän on Lehtos-Riitta.
— Vai niin… sehän siitä mainitsikin.
— Riitastako? Mitä se siitä?
— Naimatuumissa tuntui olevan.
— Vai naima… Siellä Aholan aitan perässä on kivi, ja sillä se Pekka kuuluu istuvan ja tupakoivan. Kun aikansa istuu, kuuluu menevän tuvan penkille nukkumaan.
— Sitenkö se akan aikoo saada?
— Onhan hempukkansa lähellä kumminkin. Oli se kerran koettanut aittaankin, sunnuntai-iltana. Piippunsa hammasluulla oli sommitellut ovea ja hokenut: "Tytöt, tytöt, auvaskaa, saatte vehnästä!" Aholan piiat oli nauraa tirskuen kuunnelleet, miten se oli kertonut kirkolla vehnästä ostaneensa ja nyt tarjoisi. "Riitta, tule sinä!" oli Taakki sanonut lopulta, kun ei yleinen kehotus auttanut. Riitta olikin mielitellyt avaamaan, mutta toiset olivat kieltäneet.
— Eikä sitte ole yrittänyt.
— Tyytyy se Taakki siihenkin kun saa tupakoida kivellä aitan takana.