Hän tarttui käteeni koettaen avata nyrkkini.
Tuo kosketus vei minulta viimeisenkin malttini. Minä siirryin ihan lähelle häntä, kiivaasti tartuin hänen olkapäihinsä ja vedin häntä luokseni kaikilla voimillani.
"Ei, päästäkää, jääkää paikallenne… tyttö on viereisessä huoneessa", sanoi hän kuiskaten, riistihe irti ja uhkasi minua sormellaan.
Terävästi tuijottaen minuun, osoitti hän sormellaan ruokahuoneen selällään olevaa ovea; siellä oli pöytä vielä katettuna.
Minä päästin hänet, ja huokasin syvään. Hän heittihe loikomaan sohvan selkää vasten hymyillen teeskentelevästi.
Minä nousin divoonilta ja rupesin rauhoittuakseni kävelemään edestakaisin huoneessa.
Ruokahuoneessa näyttäytyi Dunjashka.
"Nukkuvatko lapset?" kysyi Ljudmila Ivanovna niin tyynenä kuin ei mitään olisi tapahtunut.
"Nukkuvat", vastasi Dunjashka lyhyesti, korjaten ruoat pöydältä.
"Sitten menen minäkin levolle", sanoi Ljudmila, niin että Dunjashkan piti kuuleman, "minä olen väsynyt."