Senjälkeen Aleksander Dmitrijevitsh alkoi käydä meidän luonamme yhä harvemmin, mutta sentään me rakastimme häntä, vaikka me olimme ajan mukana jo kasvaneet suuriksi. Minä muistan, miten käydessäni kahdeksaatoista rupesin teitittelemään häntä silloin kun hän tuli luoksemme ja kuinka hän pyysi minua edelleenkin puhuttelemaan häntä tuolla vanhalla, tuttavallisella "sinä"; ja niin se jäikin siihen päivään, kuin nyt on.
Aleksander Dmitrijevitsh oli lähes 50 vuotias, kun häneltä kuoli ensimmäinen vaimonsa. Hän ei ollut siis enään nuori, mutta kuitenkin oli hän vielä jokseenkin vilkas ja ruumiinsa puolesta vallankin reipas. Hänellä oli pieni vatsan alku; hänen tukkansa oli harmaa ja auttavan tiheä, mutta ylipäänsä hän näytti ikäiseksensä olevan nuori ja rivakka.
Jouduttuaan leskimieheksi Aleksander Dmitrijevitsh siirtyi maataloonsa ja uhrasi koko aikansa maanviljelykseen. Me emme olleet nähneet häntä pitkään aikaan, kun äkkiä saimme kuulla, että hän oli mennyt toisiin naimisiin nuoren tytön, Ljudmila Ivanovnan kanssa. Vanha tilanomistajatar, joka oli Aleksanderin naapuri, oli ottanut luoksensa Ljudmilan pienenä, niinkuin oman lapsensa; vanhan rouvan kuollessa jäi Ljudmila yksin maailmaan, ilman isää ja äitiä, joita hän ylipäänsä ei ollut koskaan tuntenut, ja Aleksander Dmitrijevitsh meni hänen kanssaan naimisiin, kuten minun äitini ilmoitti, "pelkästä armeliaisuudesta".
Meitä suuresti hämmästytti hänen naimisensa, olimmehan me siitä vähän vihaisiakin. Me aavistimme, ett'ei hän nyt enään kävisi meidän luonamme.
Heti jo naimisen ensi vuonna lahjoitti vaimo hänelle kaksoiset, ja Aleksander kirjoitti meille tämän tapauksen johdosta ihastusta uhkuvan kirjeen, josta selvästi näkyi, kuinka ylenmäärin onnellinen hän oli.
Nyt minä tapasin Aleksander Dmitrijevitshin, sittenkuin me emme olleet nähneet toisiamme puoleentoista vuoteen. Sitä ennen olin kohdannut häntä pari kertaa Moskovassa hänen sisarensa talossa, jossa minä seurustelin ja jonne hän usein tuli käymään tilaltansa. Minusta hän ei ollut, ei ainoastaan vanhentunut, vaan hän myöskin näytti reippaammalta ja nuoremmalta kuin ennen. Hän oli ajattanut poskipartansa, ja hänen hyväntahtoisissa pyöreissä kasvoissaan, joita kaunisti tiheät viikset, ilmeni rauha ja tyytyväisyys.
Kaksi päivää kohtauksemme jälkeen olimme jo hänen maatilallansa, joka sijaitsi T:n kuvernementin kaukaisimmassa sopessa.
Minä hurmaannuin heti maan hiljaisuudesta, josta en ollut saanut nauttia kahteen kuukauteen. Oli loppupuoli lokakuuta. Sää oli tyyni ja kirkas. Päivän heleä valo kirjasi koko luonnon; viheriät niityt, kellertävät metsät ja sinertävä taivas… kaikki oli ihanaa.
Kun me ajoimme pihalle ja astuimme yksikerroksiseen harmaaseen taloon, tuli iloiten meitä vastaan Aleksanderin koko perhe. Ainoastaan jo tuosta vastaanotosta, lasten riemuhuudoista, jotka kaikki heti häntä syleilivät ja melusta, minä ymmärsin millainen isä hän oli.
Aleksander Dmitrijevitsh esitti minut vaimollensa. Ljudmila Ivanovna oli mielestäni hyvin kaunis.