En ollut saanut silloin vielä kirjettäsi ja sanoin sen sinulle. Silloin pyysit, etten sitä koskaan lukisikaan. Se oli vain lapsellinen tai ehkä sairaloinen hätäsanoma, joka yön hämäryydessä kohosi ihmisrinnasta. —
Saneessasi tätä koetit nauraa, mutta kyyneleet tulivat silmiisi ja sinä sanoit, kuin anteeksi pyytäen:
— En sille mitään voi, että rakastan sinua, sinä rakas, sinä ainoa. Sitten sinä aioit paeta, mutta otin sinun kätesi ja hyväilin sitä sanoen ainoastaan: Luulin sinua vahvaksi, mutta sinä olitkin heikko, mutta heikkoudessasi on sinun voimasi. Suljin sinut syliini hyväillen sinun tummia kiharoitasi ja sinä makasit rinnallani kiihkotta ja rauhallisena kuin lapsi äitinsä sylissä. Katsoin syvälle silmiisi. Hakien niistä samaa kuin toisten kohtaamieni naisten silmistä, mutta en löytänyt muuta kuin suuren rakkauden ja tuskan.
Näin istuimme kauan ja sitten laskin sinut sylistäni ja lähdin kotiini.
Rinnassani oli epämääräinen tunne. Vuoroin olin poikamaisen ylpeä sinut voitettuani, vuoroin tunsin syvää tuskaa. Olin kuin petturi edessäsi, enkä kuitenkaan ollut koskaan sinulle valehdellut. Enhän minä sinua rakastanutkaan, mutta miksi kuitenkin iloitsin tietäessäni sinun itseäni rakastavan.
XI. KUN SE TAPAHTUI.
Ja sitten tapahtui se, jonka sinä et milloinkaan uskonut tapahtuvan ja jonka minä tiesin tapahtuvan, sillä minä olin nuori, ruumiini oli voimakas, vereni kuuma ja haluni olivat väkevät. Ja sinä olit heikko, rakastit minua ja painoit pääsi rintaani vasten, niin usein, niin usein!
Muistathan päivän ennen sen tapahtumista. Kuljin kuin kuumeessa. En tahtonut olla luonasi, mutten tahtonut olla poissakaan. Jos menit toiseen huoneeseen, ikävöin sinua ja huusin nimeäsi, kunnes saavuit luokseni, katsellen minua suurin, kysyvin lapsensilmin. En voinut katsoa silmiisi. Puhelin vaan jokapäiväisiä asioita. Vastasit niihin rauhallisesti, mutta äänesi kuullessani vahva ruumiini värisi.
Tahdoin ottaa kätesi omiini, mutta sinun ahkerat kätesi olivat sinä iltana vieläkin ahkerammat. Pidin niitä silmällä, huomatakseni niissä samaa kuin omissanikin, mutta sinun; kätesi liikkuivat rauhallisesti ja työskennellessäsi puhuit lapsiesi leikeistä. Oli kuin kaikki ajatuksesi olisivat olleet heihin kiintyneet. Ja minun kuumeeni kohosi.
En milloinkaan mieheksi tultuani muista peljänneeni mitään, enkä ketään ja nyt pelkäsin sinua, joka olet niin kevyt, että vaivatta voin nostaa sinut maasta pääni tasalle. Sinun pieni kätesi oli minulle vaarallinen. Koetin olla siihen tarttumatta mahdollisimman kauan.